Lausunto energiaverotuksen uudistamista koskevan hallituksen esityksen luonnoksesta 

Lausunnolla oleva hallituksen esityksen luonnos energiaverojen uudistamisesta tulee nostamaan sähköä käyttävän teollisuuden, kaupan sekä palvelualan yritysten energiaveroja merkittävästi. Pelkästään osakasyritystemme sähköverot nousevat esityksen mukaan yli 60 miljoonalla eurolla vuodessa. Tästä syystä haluamme lausua energiaverotuksen uudistamista erityisesti sähköverojen osalta seuraavaa.

1. Sähköveroissa huomioitava yleiseurooppalainen kehitys

Hallituksen esitys viisinkertaistaa yritysten sähköverot EU-27 maiden keskimääräiseen tasoon (1,48 €/MWh) verrattuna, nostaen monen teollisuusyrityksen todellisen sähköveron EU maiden korkeimmaksi (kuva 1). Esitys nostaa monen suomalaisen kaupan ja palvelualan yrityksen sähköverot EU-27 maiden toiseksi korkeimmaksi heti Tanskan jälkeen.

Meneillään oleva Euroopan sähkömarkkinaintegraatio yhtenäistää sähkön hinnoittelua ja sähkön hinta Suomessa lähenee Eurooppalaista tasoa tulevaisuudessa. Tällöin moninkertaisella sähköverotuksella muihin EU maihin nähden on vääjäämättä negatiiviset vaikutukset suomalaisten yritysten kilpailukykyyn ja edellytyksiin toimia sekä investoida Suomessa.

Suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi esitämme energiaverotuksen uudistamisen yhteydessä toteutettavaksi kansallisen sähköverolain (1260/1996) päivittämistä, energiadirektiivin (2003/96/EY) sallimalla tavalla, vastaamaan paremmin yleiseurooppalaista kehitystä ja muiden EU maiden verokantoja:

  • Sähköverolain veroluokka II muutetaan käsittämään kaikki yritystoiminta energiaverodirektiivin 11. artiklan mukaisesti.
  • Sähköverolain Energiaintensiivisen yrityksen määritelmä muutetaan energiaverodirektiivin 17. artiklan 1. a) kohdan mukaisesti (’energiaa vaativa yritys’) ja näihin yrityksiin sovelletaan energiaverodirektiivin 17. artiklan 2.kohdan mukaisesti nollaverotusta.
  • Kaikkiin yrityksiin jotka eivät ole energiaverodirektiivin 17.artiklan 1 a tarkoittamia ’energiaa vaativia yrityksiä’, mutta joiden kanssa tehdään energiaverodirektiivin 17.artiklan 1 b. kohdan tarkoittamia sopimuksia (esim. energiatehokkuussopimukset), sovelletaan päästöoikeusjärjestelmiä tai vastaavia järjestelyjä, muutetaan sähköverolakiin energiaverodirektiivin 17.artiklan 3. kohdan mukaisesti sovellettavaksi 50 % alempaa verokantaa.
  • Sähkön veroluokan II verokantaa on alennettava vastaamaan EU kilpailijamaiden todellisia sähköverokantoja (keskimäärin 0,148 snt/kWh). Verokannassa tulee huomioida Suomen sähköntuotannon 50 % EU keskitasoa alhaisemmat hiilidioksidipäästöt, jottei sähköverokannasta johtuvaa yritystoiminnan siirtymistä ja siitä aiheutuvaa hiilivuotoa muihin EU maihin pääse syntymään suomalaisen työn ja tuotannon kustannuksella.

Kunnioittaen
Suomen ElFi Oy

Antti Koskelainen
Toimitusjohtaja

Lue koko lausunto ja liite kuvineen

Lausunto energiaverotuksen uudistamista koskevan hallituksen esityksen luonnoksesta

Suomen ElFi Oy:n omistajat ovat suomalaisia merkittäviä sähköä käyttäviä teollisuuden, kaupan sekä palvelualan yrityksiä. Omistajien yhteenlaskettu sähkönkäyttö Suomessa on yli 13,5 TWh vuodessa, joka on Suomen sähkönkäytöstä noin 15 %. Suomen ElFi Oy toimii osakkaidensa edunvalvojana sekä sähkömarkkinavaikuttajana ensisijaisesti Suomessa, toissijaisesti Pohjoismaissa.



Jäseneksi Suomen sähkönkäyttäjät ry:hyn?