Mustia pilviä sähkön käyttäjien taivaalla – näköpiirissä kymmenien miljoonien lisäkustannukset
- Kantaverkkotariffiin pääasiassa sähkön käyttäjille kohdistuva 30 % ennätysmäinen korotus ensi vuodeksi.
- Sähköverot nousivat 2011 alusta Suomessa teollisuuden osalta 14-kertaisiksi ja muiden käyttäjien osalta 17-kertaisiksi verrattuna EU:n sallimaan minimiin.
- Sähkön markkinahinta Suomessa reilusti korkeampi kuin keskeisissä kilpailijamaissa viimeiset 1,5 vuotta.
– Sähkön käyttäjät odottavat perusinfrastruktuuriin kuuluvan sähkön kantaverkkopalvelun hinnoittelun olevan kohtuullista, vakaata ja perustuvan todellisiin palvelun tuottamisen kustannuksiin. Fingridin esittämän 30 % tariffin kertakorotuksen ei mitenkään voida nähdä täyttävän näitä reunaehtoja, sanoo Päivi Aaltonen ElFistä.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi eilen aikovansa korottaa tariffejaan ennätysmäiset 30 % ensi vuoden alusta. Tariffinousut saavat jatkoa koko nelivuotisen valvontajakson ajan vuosittaisilla lisäkorotuksilla. Tariffikorotukset olivat kyllä odotettavissa, mutta niiden suuruus yllätti totaalisesti. Nyt voidaankin kysyä, pitikö valtio lupauksensa Fingridin omistusjärjestelyissä. Erityisen ongelmallista sähkön käyttäjien osalta on, että korotukset kohdistuvat lähes täysin kantaverkosta otolle eli sähkön käyttäjille. Käyttäjien maksama osuus kantaverkon kustannuksista on muutosten jälkeenkin yli 90 prosenttia. Tariffinousut tarkoittavat rahassa mitattuna 10 miljoonan euron lisäkustannuksia pelkästään ElFin osakkaille.
Paljon sähköä käyttävän teollisuuden sekä muun elinkeinotoiminnan sähkökustannuksia rasittaa lisäksi tämän vuoden alussa voimaan tulleet sähköveron korotukset, jotka nekin olivat ennätysmäisen suuret. Nyt suomalainen teollisuus maksaa noin 14-kertaista sähköveroa verrattuna EU:n sallimaan minimitasoon. Muiden yritysten sähkövero on peräti 17-kertainen EU:n minimiin verrattuna. Myös sähkön markkinahinta Suomessa on ollut viimeiset 1,5 vuotta keskimäärin jopa 15 % kalliimpaa kuin keskeisissä EU–kilpailijamaissa.
– Kun huomioidaan vuodenvaihteen massiiviset veronkorotukset, Suomen kilpailijamaita korkeampi sähkön tukkuhinta ja talouden epävarmat näkymät, ajoittuu Fingridin ennätysmäinen tariffikorotus erittäin huonoon ajankohtaan. Kertakorotuksesta tuleekin luopua ja korotukset jaksottaa koko valvontajaksolle, lisää Päivi Aaltonen ElFistä.
Lisätietoja:
Suomen ElFi Oy, toimitusjohtaja Päivi Aaltonen, p. 050 374 9569.