Sähkön käyttäjät haluavat mukaan markkinoille
Sähkön käyttäjien rooli sähkömarkkinoilla on edelleen olla hinnan ottaja. Sähkön hinta muodostuu markkinoilla pitkälti tuotannon antamien tarjousten mukaisesti. Tämän seurauksena hinnat voivat nousta pilviin esimerkiksi merkittävien tuotantolaitosten tai siirtoyhteyksien häiriötilanteissa. Sähkön ostajat ovat myös ihmetelleet, kuinka Ruotsin ydinvoimaloiden suunnittelemattomat huoltoseisokit ajoittuvat juuri talven kynnykselle.
Suomen ElFi on Energiamarkkinavirastolle antamassaan lausunnossa*) vaatinut kysyntäjouston edistämistä poistamalla kysyntäjouston markkinoille osallistumisen esteitä ja luomalla sille erilaisia kannustimia.
”Kysyntäjouston edistäminen on sekä ympäristöteko että sähkömarkkinoiden toimivuuden tehokkuutta lisäävä teko. Valtiovallan tulisi luoda kannustimia kysyntäjoustopotentiaalin löytämiseksi ja sen käyttöön oton edistämiseksi. Sähköpörssi puolestaan voisi kehittää uusia, erityisesti kysyntäjoustolle suunnattuja tuotteita tukkumarkkinoille.” toteaa Päivi Aaltonen Suomen ElFistä.
Yksi konkreettinen esimerkki kysyntäjouston tarjoamien mahdollisuuksien käyttämättä jättämisestä on tehoreservijärjestelmä. Sen tarkoituksena on varmistaa sähkön tuotannon riittävyys sähköjärjestelmän kaikissa tilanteissa. Järjestelmän toinen kausi käynnistyi lokakuun alussa. Sähkön käyttäjien ehdottamia kysynnänjoustoresursseja ei kuitenkaan järjestelmään sallita. Suomalaisen teollisuuden piiristä löytyisi tähän tarkoitukseen sopivia kohteita, joissa sähkön kulutusta voitaisiin säätää alas sähköjärjestelmän tarpeitten mukaisesti. Kulutuksen alas säätö olisi kustannuksiltaan kilpailukykyistä verrattuna muutamia vuosittaisia käyttökertoja varten ylläpidettävien lauhdelaitosten kustannuksiin. Kulutuksen alas säädön etuna ovat lisäksi ympäristövaikutukset – kulutuksen alentaminen vähentää sähkön tuotantotarvetta kulutushuipun aikana ja näin ollen tuotannossa syntyviä päästöjä, kun taas fossiilisia polttoaineita käyttävien tehoreservilaitosten ajaminen synnyttää päästöjä. Järjestelmän kustannustehokkuus on erityisen tärkeää ElFin osakkaille, koska siitä aiheutuvat kustannukset kohdistetaan täysimääräisesti sähkön käytölle.
”On resurssien hukkaa, että sähkön käyttäjille ei ole annettu mahdollisuutta osallistua järjestelmään heti. Kysyntäjouston osallistumisella on saavutettu merkittäviä säästöjä Ruotsissa, jossa järjestelmän kustannukset ovat 1/6 Suomen vastaavasta.” Aaltonen toteaa.
Lisätietoja:
Suomen ElFi Oy, toimitusjohtaja Päivi Aaltonen, p. 050 374 9569