Fingrid korottaa jälleen rajusti sähkön siirtohintoja
Tuskin olemme toipuneet vuodenvaihteen 30 % kantaverkkotariffien nostosta, kun kantaverkkoyhtiö Fingrid tarjoaa jälleen katkeraa kalkkia asiakkailleen. Tällä kertaa ilmoitettiin 15 % hinnankorotusta ensivuoden alusta alkaen.
“Noin 50 % siirtohinnan nosto reilussa vuodessa on yksinkertaisesti liikaa tämän kaltaisessa monopolitoiminnassa” toteaa Suomen ElFi Oy:n vt. toimitusjohtaja Mikko Rintamäki.
Suomen valtio osti Fingridin osake-enemmistön EU:n energian sisämarkkinapaketin eriyttämisvaatimusten mukaisesti keväällä 2011 ja sitoutui noudattamaan Fingridissä kohtuullista tariffipolitiikkaa ja pitämään kantaverkkomaksut alle sääntelyn mukaisen maksimituottotason tulevina vuosina.
Lupauksista huolimatta kantaverkkotariffia korotettiin viime vuodenvaihteessa peräti 30 %. Eilen kerrottiin että tulevan vuoden vaihteessa hintoja korotettavan 15 % lisää. Tämä tarkoittaa noin 50 % hintojen nousua runsaassa vuodessa. Kaiken lisäksi valtaosa euromääräisestä korotuksesta osuu suoraan sähkön kuluttajiin, teollisuuteen, kaupan ja palvelualan yrityksiin.
Tällainen kustannusten nousuvauhti on yksinkertaisesti kohtuutonta sähkön kuluttajien kannalta. Fingridin tulee ottaa nykyinen taloustilanne huomioon niin investointiohjelmassaan kuin hinnoittelussakin, ja pidättäytyä lisäämästä asiakkaidensa taakkaa kohtuuttomasti. Huolimatta paineista mm. uusiutuvan voimantuotannon liittämiseksi verkkoon, tulee investointiohjelmat sopeuttaa vallitsevaan taloustilanteeseen.
Jotta tällaisilta rajuilta yllätyksiltä vältyttäisiin, tarvitaan nykyistä avoimempaa valmistelua, johon myös maksajat eli sähkönkäyttäjät voivat osallistua. Sähkön siirtohinnoittelun on oltava kohtuullista, maltillista ja vakaata.
Fingridin omistajilta, erityisesti Suomen valtiolta, odotamme annettujen lupausten pitämistä jotta uudesta omistusrakenteesta saataisiin hyötyä suomalaisille sähkön käyttäjille ja maamme kilpailukyvylle.
Lisätietoja:
Suomen ElFi Oy, vt toimitusjohtaja Mikko Rintamäki, p. 040 – 558 2289
Suomen ElFi Oy:n omistajat ovat suomalaisia merkittäviä sähköä käyttäviä teollisuuden, kaupan sekä palvelualan yrityksiä. Omistajien yhteenlaskettu sähkönkäyttö Suomessa on normaalivuonna n. 15 TWh vuodessa, joka on Suomen sähkönkäytöstä noin 17 %. Suomen ElFi Oy toimii osakkaidensa edunvalvojana sekä sähkömarkkinavaikuttajana ensisijaisesti Suomessa, toissijaisesti Pohjoismaissa.