Suomen ElFi Oy:lle uusi toimitusjohtaja 15.8.2014 alkaen
Suurten suomalaisten sähkönkäyttäjien edunvalvojana toimivan Suomen ElFi Oy:n (ElFi) toimitusjohtaja vaihtuu.
ElFin nykyisen toimitusjohtajan Mikko Rintamäen siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen 1.6. alkaen, on yhtiön hallitus nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi DI Pasi Kuokkasen. Pasi Kuokkanen aloittaa ElFi:n toimitusjohtajana 15.8.2014 alkaen. Hän siirtyy ElFille HANSEL Oy:stä, jossa hän on toiminut energiatoimialan päällikkönä. Ennen Hanselia Kuokkanen on hankkinut vankan asiantuntemuksen Nord Pool Spotin, Fingridin sekä Fortumin palveluksessa.
”Pasi Kuokkasen vankkaa sähkömarkkinaosaamista tarvitaan ElFin edunvalvonnassa niin kotimaassa kuin Brysselissäkin. Suomen sähkönhinnat ovat eriytyneet muita Pohjoismaita huomattavasti korkeammalle tasolle ja EU:n komission esittämät yksipuoliset 2030 ilmastotavoitteet ja sen myötä uhkaava CO2-hinnan nousu heikentäisi eurooppalaisten sähkönkäyttäjien kilpailukykyä. Haasteet ovat kovat, mutta luotamme täysin Pasin kykyyn ajaa tehokkaasti sähkön käyttäjän asiaa”, kiteyttää ElFin hallituksen puheenjohtaja Antti Koskelainen.
”Samalla haluan kiittää Mikko Rintamäkeä hänen panoksestaan ElFiin sen alkumetreistä lähtien ja uskon yhteistyön jatkuvan hyvänä myös jatkossa, nyt Paikallisvoiman kanssa”, hän jatkaa.
Lisätietoja:
Antti Koskelainen, hallituksen puheenjohtaja 040-726 7673
Mikko Rintamäki, toimitusjohtaja 31.5.2014 asti 040-558 2289
Pasi Kuokkanen, toimitusjohtaja 15.8.2014 alkaen 045-124 5000
Suomen ElFi Oy
Suomen ElFi Oy:n omistajat ovat suomalaisia merkittäviä sähköä käyttäviä teollisuuden, kaupan sekä palvelualan yrityksiä. Omistajien yhteenlaskettu sähkönkäyttö Suomessa on noin 15 TWh vuodessa, joka on Suomen sähkönkäytöstä noin 17 %. Suomen ElFi Oy toimii osakkaidensa edunvalvojana sähkömarkkinoilla ja työskentelee toimivien sähkömarkkinoiden kehittämiseksi, kilpailun aikaansaamiseksi sähköntuotantoon sekä markkinan epäkohtien korjaamiseksi.