Suomen ElFi Oy:n lausunto Fingridin kantaverkkosopimuksesta
Suomen ElFi kiittää mahdollisuudesta lausua Fingridin kantaverkkosopimuksesta.
ElFin näkemyksen mukaan lausunnolla oleva kantaverkkosopimus on rakenteeltaan oikean suuntainen ja omalta osaltaan tukee hyvin sähköjärjestelmän ja -markkinoiden toimintaa. Valitettavasti kantaverkkosopimus ei vähennä Suomen hinta-alueen eriytymistä Ruotsin alueesta eikä maiden välisen hintaeron pienentämistä. Markkinoiden pirstaloituminen on nykyisin merkittävä ongelma sähkömarkkinoilla ja voi aiheuttaa merkittävää markkinavoiman keskittymistä.
Kantaverkkosopimuksen kohdassa 6.1 tulisi Fingridin myydessä verkon uudelle omistajalle, esimerkiksi alueverkolle, olla maininta tulevan muutosvaiheen siirtosopimushinnoittelun kohtuullisuudesta. On tärkeää, että sähkön kuluttajan siirtomaksut eivät kasvaisi pelkästään omistajamuutoksen seurauksena, vaan ne pohjautuisivat uuden verkkopalvelun tuottamaan lisäarvoon.
Palveluhinnoittelu 2016 liitteessä on erillinen hinnoittelu lyhyen käyttöajan voimalaitoksille. Rakenteeltaan kyseinen oma hinnoitteluryhmä on hyvä ja tarpeellinen. Sähkömarkkinoiden läpinäkyvyyden kannalta olisi tarpeen määritellä, mitkä ovat kriteerit lyhyen käyttöajan voimalaitoksille. Jos asiakas saa itse päättää mihin ryhmään voimalaitoksen luokittele, tulisi myös se selkeäsi mainita. Lista lyhyen käyttöajan voimalaitoksista tehoineen on oleellista sähkömarkkinainformaatiota ja se tulisi vuosittain julkaista kaikille markkinaosapuolille.
Toivoisimme Fingridin valmistelevan 2016 jälkeiseen sopimukseen vastavuoroisesti erillistä hinnoittelumallia sähkön käyttäjille, joiden vuotuinen sähkön käyttöaika on hyvin pitkä.
Kunnioittaen
Suomen ElFi Oy
Pasi Kuokkanen
Toimitusjohtaja