Suomen ElFi Oy:n asiantuntijalausunto talousvaliokunnalle HE 147/2016 vp laiksi päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensoimisesta

Suomen ElFi Oy (ELFI) kiittää Suomen eduskunnan talousvaliokuntaa mahdollisuudesta tuoda esille näkemyksensä päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensoimisesta.

ELFIn mielestä päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensointi on vientiteollisuuden kilpailukyvyn kannalta hyvä ja oleellinen asia. Jo sovitut kiristyvät hiilidioksiditavoitteet EU:ssa tulevat vaikuttamaan sähkön hintatasoon Suomessa todennäköisesti enemmän kuin useimmissa kilpailijamassa. Tätä syntyvää epäkohtaa on syytä lieventää Suomessa, kuten on jo tehty useassa EU-maassa.

ELFI ehdottaa kompensaatioksi EU:n sallimaa täyttä määrää nykyisen 50 % asemasta. Alhaisen hiilidioksidikustannusten aikana tarvetta tähän ei heti huomaa, mutta markkinahintojen noustessa nopeasti on vajavainen kompensaatio kilpailullinen haitta suomalaiselle teollisuudelle ja sen alihankkijoille.

ELFI toivoisi selkeyttä käsitteisiin ”tuote” ja ”vertailutuote”, joita ei riittävän hyvin määritellä lakiesityksessä. Se, miten kyseiset käsitteet ymmärretään, on keskeistä soveltamisalan kannalta. Tulkintojen tulisi olla yhteneväisiä muiden kompensaatiota antavien maiden tulkintojen kanssa.

Kunnioittaen
Suomen ElFi Oy

Pasi Kuokkanen
Toimitusjohtaja

Lue lausunto

 Epäsuora kompensaatio



Jäseneksi Suomen sähkönkäyttäjät ry:hyn?