Suomen ElFi Oy:n lausunto tehoreservin tarpeen määrittämisestä

Suomen ElFi Oy (ELFI) edustaa suuria sähkön netto-ostajia, joiden osuus Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta on yli 17 %. ELFI kiittää mahdollisuudesta tuoda esille näkemyksensä tehoreservin tarpeesta.

Energiavirasto esittää, että tehoreservin kokonaismäärää nostettaisiin nykyisestä tasosta siten, että tehoreserviä tarvitaan edellä mainitulla ajanjaksolla yhteensä noin 600 MW. Tämä määrä sisältää sekä voimalaitosreservin että sähkönkulutuksen joustoon kykenevät kohteet.

ELFI pitää Energiaviraston ehdottamaa määrää tehoreserviksi liian suurena ja siitä aiheutuvia lisäkustannuksia nykyhallituksen teollisuuspoliittisen linjan vastaisena. Tehoreservitarpeeseen liittyvän Pöyryn tekemän selvityksen mukaan ei ole taloudellisesti ja riskienhallinnan kannalta perusteltua maksaa yli 300 MW:n reserveistä. Energiaviraston ehdottaman 600 MW vuotuiset lisäkustannukset vuodelle 2017-2018 olisivat noin 12-13 M€/vuosi. Nykyisen tehoreservitason (400 MW) verrattuna lisäkustannuksia olisi noin 10M€/vuosi. Nämä lisäkustannukset eivät miltään osin toteuta hallitusohjelman lupausta: ”Teollisuuden kustannuksia ei vaalikauden aikana lisätä hallituksen toimesta.”

Energiavirasto esittää, että seuraavaksi tehoreservikaudeksi asetettaisiin kolmen vuoden mittainen jakso, 1.7.2017 – 30.6.2020.

ELFIn mielestä ei ole taloudellisesti mielekästä pitää samaa tehoreservin valmiustasoa jakson kolmannelle vuodelle kuin jakson kahdelle ensimmäiselle vuodelle. Viimeisen vuoden valmiustason tulisi pudota puoleen kahden ensimmäisen vuoden tasosta. Tehoreservien hankinta tulisi suunnitella siten, että mahdollinen suuren laitosyksikön viivästyminen voitaisiin huomioida lähempänä vuoden 2018-19 vuodenvaihdetta. Tähän sopisi esimerkiksi lisäys mahdollisesta optiovuodesta hankinta-asiakirjoihin.

Kunnioittaen
Suomen ElFi Oy

Pasi Kuokkanen
Toimitusjohtaja

Lue lausunto

 Tehoreservin määrä



Jäseneksi Suomen sähkönkäyttäjät ry:hyn?