Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n lausunto sääntömuutoksista säätösähkö- ja säätökapasiteettimarkkinoille
Suomen Sähkönkäyttäjät ry (ELFI) kiittää mahdollisuudesta lausua sääntömuutoksista säätösähkö- ja säätökapasiteettimarkkinoille. ELFI edustaa sähkön netto-ostajia, joiden osuus Suomen vuotuisesta sähkönkäytöstä on lähes 20 %.
ELFIn mielestä Fingridin tulisi uudistaa sääntöjään säätösähkö- ja säätökapasiteetti-markkinoille siten, että ne neutraalisti kohdentuisivat sekä sähkön kulutukselle että tuotannolle. Vaihtoehtona olisi tehdä kahdet erilliset ehdot, joista markkinaosapuolet voisivat valita itselleen sopivimmat.
Olemme erityisen huolestuneita korkeasta sakkomaksusta säätökapasiteettimarkkinoilla, jos reserviennustetta menee muuttamaan dead-linen, eli edellisen viikon torstain, jälkeen.
Nykyisen käytännön mukaisesti korvaus lasketaan ainoastaan reserviennusteen perusteella. Jos prosessissa tulee joku häiriö, niin ennusteen muutos pienentää korvausta käytettävyyskertoimen pienenemisen myötä.
Nyt ehdotetussa mallissa ennusteen muuttamaan aiheuttaa sanktion, joka on vähintään 20-kertainen reservikorvaukseen nähden.
Fingridin ajattelumallissa tuetaan tuotantoa. Tuotanto on lepotilassa ja se aktivoidaan tarvittaessa. Suurimmat riskit liittyvät tuotannon käynnistymiseen.
Sähkön kulutuksen jouston suhteen tilanne toinen. Joustoon liittyvä prosessi on koko ajan käynnissä ja tuolloin sen joustokykyyn ei liity riskejä, 100% jousto tarjolla. Jos kyseinen prosessi on häiriintynyt syystä tai toisesta jo aikaisemmin, menettää se kokonaan joustokykynsä ja olisi sanktion alainen. Kyseinen häiriö voi johtua useista eri tekijöistä mm. kantaverkkoyhtiöstä.
Käsityksemme mukaan Fingridillä pitäisi olla intressi saada tietää mikä on todellinen joustotilanne markkinoilla. Tähän päästäisiin, jos ennustetta voisi muuttaa ilman pelkoa (20x) sanktiosta.
Fingridillä on olemassa myös paremmin toimivia sääntöjä. Taajuusohjatulla markkinalla säännöstö on mielestämme kohtuullinen.
Jos yritys ilmoittaa etukäteen, että reservi ei ole käytössä, niin niiltä tunneilta ei tule korvausta. Jos ilmoituksen mukaan reservi on käytössä, joka ei sitten todellisuudessa olekaan, niin yritys maksaa korvauksen verran takaisin. Tämä olisi kohtuullista.
Toinen epäkohta liittyy joustokapasiteettien aggregointiin. Vaatimus aggregoidun kapasiteetin olosta samassa taseessa haittaa melkoisesti monien pienten kohteiden aggregointia. Tällä on varmasti negatiivinen vaikutus siihen, miten pk-sektoria ja pienkuluttajien saadaan mukaan toimintaan.
Kunnioittavasti
Suomen Sähkönkäyttäjät ry
Pasi Kuokkanen
Toimitusjohtaja
Lue lausunto
Lausunto sääntömuutoksista säätösähkö- ja säätökapasiteettimarkkinoille