Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n asiantuntijalausunto talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä (HE 144/2018 vp) eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Suomen Sähkönkäyttäjät ry (ELFI) kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Avointen kilpailujen sähkönmarkkinoiden tehokas ja läpinäkyvä toiminta on perusedellytys ostajien luottamukselle sähkön ostamiselle markkinoilta. ELFI edustaa yli 1 GWh vuodessa kuluttavien sähkön netto-ostajien näkemystä. ELFI:in kuuluvien jäsenyritysten osuus Suomen vuotuisesta sähkönkäytöstä on lähes 20 %.

Sähkömarkkinoilla keskitetty kulutustiedon kerääminen on uutta. Niissä maissa, joissa datahubeja sijaitsee, on käytössä ensimmäisen sukupolven ratkaisut niin teknisesti kuin organisationaalisestikin. ELFI uskoo EU:n alueelle mahdollisesti muodostettavan tulevaisuudessa sisämarkkinoiden yhdistymisen hengessä joko EU:n laajuisia tai vähintään alueellisia datahub-kokonaisuuksia.

ELFIn mielestä mahdolliseen integraatiokehitykseen tulee valmistautua jo nyt. ELFI kannattaa keskitetyn kustannustehokkaan tiedonvaihtoyksikön palveluiden järjestämistä Fingrid Oyj:n kokonaan omistamaan erilliseen tytäryhtiöön. Tällöin Suomessa datahubin toiminnan tehokkuus, osaamisen säilyttäminen ja omaisuuden arvon määrittäminen on läpinäkyvää ja selkeätä myös mahdollisissa tulevissa datahub-järjestelyissä.

Mittaustiedot muodostavat merkittävän tietopääoman asiakkaille, jotka voivat jatkossa keskitetysti seurata oman sähkönkäyttönsä kehittymistä sekä säästö- ja tehostamistoimenpiteidensä vaikutuksia. ELFI:n mielestä on tärkeää säilyttää asiakkaiden omien tietojen kuluttomuus ja kontrolli siitä, kenellä on lakisääteisten ja asiakkuuteen liittyvien velvoitteiden ulkopuolella oikeus tietojen näkemiseen ja niiden hyödyntämiseen.

Sähkömarkkinaosapuolten välisen kilpailun vastuulla olevan markkinoiden yleisen kehittämisen kannalta on tärkeää, että monopoli asemassa olevan osapuolen kehittämisvastuut ovat tarkasti ja oikein määritellyt. Sähkökaupan tiedonvaihdon kehittäminen on hallituksen ehdotuksessa rajattu oikein, eikä se ulotu avoimen markkinan vastuulle kuuluvaan markkinakehitykseen. Hyvin toimiva datahub mahdollistaa omalta osaltaan markkinaehtoisten toimintojen kehittymisen markkinaosapuolten omien toimintojen kautta.

Datahub tulee saada suunnitellussa aikataulussa markkinoiden käyttöön. Tätä ennen keskitettyyn kulutustiedon keräämiseen liittyvän lainsäädännön tulee olla kunnossa. Moderneilla tiedonvaihdon rakenteilla vastataan tuleviin sähkömarkkinahaasteisiin ja Suomessa pysytään EU-kehityksen kärjessä niin älyverkkoihin, energiatehokkuuteen, energiayhteisöihin kuin kulutuksen hintajoustoonkin liittyvissä asioissa.

Kunnioittavasti

Suomen Sähkönkäyttäjät ry
Pasi Kuokkanen
Toimitusjohtaja

Lue lausunto

Asiantuntijalausunto talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi



Jäseneksi Suomen sähkönkäyttäjät ry:hyn?