Google on liittynyt Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n jäseneksi 8.5.2019

Suomen Sähkönkäyttäjiin on liittynyt ensimmäinen datakeskustoimija, Google.

Kilpailukykyinen sähkön hinta ja verotus, kohtuullinen sähkön siirtohinta sekä toimivat ympäristömyötäiset sähkömarkkinat luovat perustan mahdollisille investoinneille ja kannattaville liiketoiminnoille. Suomen Sähkönkäyttäjät tekee edunvalvontatyötä, jonka tarkoituksena on edistää Suomen kilpailukykyä kustannustehokkaan, käyttövarman ja ympäristötavoitteet saavuttavana maana.

”Toivotamme Googlen tervetulleeksi uudeksi jäseneksi yhdistykseemme. On hyvä, että myös datakeskukset, joiden energiakustannuksista sähköllä on suuri merkitys, ovat edustettuina sähkön käyttäjien puolella. Datan määrä tulee kasvamaan merkittävästi, ja datakeskukset ovat kasvuala. Suomesta pitää saada myös datakeskusinvestoinneille nykyistä kilpailukykyisempi maa.” kommentoi Suomen Sähkönkäyttäjät ryn toimitusjohtaja Pasi Kuokkanen.



Jäseneksi Suomen sähkönkäyttäjät ry:hyn?